I am just fucking strong enough..

Miks mulla on näin paha olla, vaikkei mulla mene edes erityisen huonosti?
Taaski hain lohtuu partaterästä... Hetkellisen hyvän olon tunteen se sai aikaan, mutta pian sen jälkeen tajusin mitä vittua olin menny taas tekemään!!

Vihaan tätä, ku viiltelen itteeni!! Osa arvista on onneks kyllä jo ruvennu parantumaa, mut viiltelen noita paria kokoajan uudestaan ja uudestaan auki..
Se vaan on jotenki nii helpottavan tuntusta, ku veri valuu rannetta pitki ja tunnee olevansa ees jotain!
Mun vanhemmat muutenki varmaan vihaa mua, ku mulle tulee ihan mieletön puhelinlasku, rikotin just pari päivää mun puhelimen ja muutenkaa en pysty koulussa keskittymää mihinkää enkä osaa läksyjä ja kokeet menee ihan varmaa päin persettä...
Kaikki olis vaa niin paremmi jollei mua olis..
Mun vanhemmil riittäis rahaa paremmi kaikkee tärkeään, niide ei tarvitsis kuunnella mun turhaa raivoamista, ei olis enää huolta musta jne...
Oon vaan jotenki niin turha.. Hah... Eihä mulla edes oo mitään tarkotusta. Oon vaan joku pieni ihminen muiden pienten ihmisten keskellä! Ei kukaa mua tulis kaipaamaa jos vaikka joku päivä saisin päähäni päättää päiväni! Tä kaupunki on muutenki nii perseestä.. Kaikki puhuu toisten selän takana paskaa ja arvostelee muita pelkän ulkonäön perusteella.
Vittu mitä paskaa -.-

Nobody cares about me.. Nobody cares about what is going to happen to me...

I just want to get out of here! I want that the darkness will blind my eyes and take me with it to somewhere better place...

My head explodes...

"Juot ja katselet vieraisiin pöytiin.
Salaa vilkaiset itseäsi peiliin,
Pikimustat tähdet tuijottaa takaisin.
Toivot, että joku huomaisi sinutkin.
Pöydässäsi ei oo yhtään ystävää,
Kaikki tietää sun tuhkimotarinas nimeltään.
Ennen taivas oli avoinna sinullekin,
Kunnes paha sormi tavoitti karkurin. 

Ja elämä on helppoo silloin,
Kun on joku, josta pitää kii.
Ei tarvitse mennä nukkumaan
Itkeäkseen itsensä unelmiin.
Ja elämä on päivästä päivään
Vieraiden pilkka sinullekin.
Päivästä päivään levoton tuhkimo
Tekee itsestään marttyyrin."

Eli siis dingoa täällä kuuntelen ku on ihan helvetin tylsää ja kauheet angstaukset taas käynnissä...
Mun siskolla on kehkosyöpä, jonka piti olla jo päästy yli, mut eiiii ku se syöpä sit vittu tietenki uusiutui ja kaikki on muutenki nii hankalaa! Mä raivoan mun mutsille joistai ihan pikkuasioistakin ja vihaan itteäni, koska en haluis aiheuttaa mun perheelle enää lisää vaivaa tai huolta... Oon kyl kauhee itsekäs paskiainen, joka on muutenki täys failure ja ruma ja läski ja mitä vielä..

Ajattelin  tossa eilen, kun olin käymässä mun isoäidin luona sen hoitokodissa, etten mä kyllä varmaa koe normaalia kuolemaa, vaan todennäkösesti kuolen oman käden kautta. Siis tällasta ajattelin. Että en kyllä ikin haluais joutua minnekkää hoitokotiin missä "kiltit" hoitajatädit esittävät ihania ja mukavia mutta oikeasti tekevät elämästä helvettiä.. Välillä sitä vaa haluais mennä junaradalle makaamaa ja odottamaan millon se juna tulis viemään mut pois täält kamalien ihmisten keskeltä.

"Ulkona sua oottaa lohduton huominen,
Rakkauden hinta on nimensä veroinen."

Samaisesta biisistä tuokin lainattu, mutta niin totta on tuokin!
Nyt on kyl sellanen olo että tekis mieli lähteä kaupungille ja vetää pää täyteen. En jaksa näitä mun tunteita, niitä on ihan liikaa!

Dreaming wide awake..

Oli pakko tehdä blogi.. Pää räjähtää ajatuksista, enkä saa niitä kokoon, joten tulin tänne bloggeriin angstimaan.
Mutta juu, voisin vähän esitellä itseäni. Olen nuori tyttönen länsi-suomesta jonka elämä on suhteellisen perseestä, vaikka sen pitäisi olla iloista ja onnellista. Luulen myös, että minulla on masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko. En uskalla lähestyä ihmisiä, koska ajattelen olevani liian läski (niin kuin kyllä olenkin) ja että sanon jotain todella tyhmää, tai mokaan yms.
En voi sille mitään. Pelkään ihmisiä, varsinkin saman ikäisiä kuin itse olen, koska kaikki muut ovat niin kauniita ja laihoja ja niin.. Täydellisiä! Toisin kuin minä.
Eli siis olen tällainen heikko pelle, joka haikailee rakkauden perään vaikka tietää ettei tule sitä ikinä tavoittamaan..

Mm.. En saa unta. Ei väsytä yhtään, kuuntelen musiikkia ja katson vierelläni lojuvaa partaterää, joka voisi hetkellisesti ehkä lieventää ahdistusta..

Oon kuitenkin kyllästynyt olemaan heikko, hakemaan lohtua viiltämällä ihoa tuntien sen jälkeisen ihanan elossa olemisen tunteen. Pian kuitenkin sen jälkeen maailman harmaus ja ahdistus tulee takaisin kahta kamalampana, joka johtaa jälleen kerran uuteen viiltoon ja kas; kierre on valmis!Mutta tänään haluan olla vahva, ja etsiä lohtua jostain muusta.. Perustin siis tän blogin sitä varten. Lieventämään pääni sisällä ryöppyäviä ajatuksia, jotka yrittää syöstä mut synkeään pimeyteen..